Bongasin Ullalta ihanan villiruusu&neilikka-muotin, täältä. Jouluakin ajatellen kokeilin tehdä kullanhohtoisia ruusuja. Nämä koeruusut tein sokerimassasta, jotta terälehdet kuivuisivat hyvin asentoonsa.



Kaulitusta sokerimassalevystä otin muoteilla paloja.



Marsipaanityövälineillä ohensin terälehden reunoja pyörivällä liikkeellä muotoilualustan päällä.



Tämännäköinen työväline toimi myös hyvin ja sillä sai sellaista kevyttä poimua aikaan.



Kuivatuksessa apuna oli styrox-alustat, mutta muutkin vastaavan muotoiset esineet käyvät.



Isoin pala alimmaksi.



Laitoin syötävää liimaa keskelle kiinnitääkseni seuraavan palan. Pikeeri tai tuubi-sokerikuorrute käy myös tähän. Sipaisu vettäkin saattaa riittää, mutta varmuuden vuoksi laitoin tehokkaampaa kiinnitystä. Folio tai talouspaperinpalat terälehtien välissä auttavat saamaan terälehdet haluttuun asentoon.



Tässä kolmikerroksinen ruusu. Sivelin kultakristallitomua ja reunat maalasin syötävällä kultamaalilla. Nyt laitoin askarteluheteitä, sillä näitä tuskin kukaan syö. Sen verran kovia ja isoja syötäviä olisivat :D



Lähikuvaa.



Tässä pikkukukka kahdella kerroksella.



Luonnonvalossa tuo kultareuna hohtaa nätimmin kuin näissä hämärässä otetuissa kuvissa : )