Bannoffeeta on tehty jo useammassakin blogissa ja myös eri variaatioina, milloin mansikkaisena ja milloin esim.vadelmaisena versiona. Meillä on juhannusvieraita ja heille tein samaan tyyliin tätä herkkua, mutta leivoksina eri täytteillä. Perusohje löytyy täältä.

Murskasin suklaadigestivekeksit, joihin lisäsin hieman sulatettua voita ja mehua. Koska en tehnyt yhtä kiinteää, leikattavaa torttua, ei rasvaa tarvinnut laittaa niin paljon. Kunhan keksit hieman pysyivät kasassa muffinssivuokien reunoilla. Keskelle pursotin kondensoidusta maidosta keitettyä toffeeta. Mansikkaisiin laitoin mansikkaa sisälle, vadelmilla koristelluihin vadelmia, keltaisilla sokerikukilla somistettuihin banaania ja oranssien kukkien alta löytyy lakkoja. Päälle pursotin Flora vispiä ja koristelin leivokset.

1245500608_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Mansikkaiset olivat suosituimpia.

1245500652_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Itse maistelin lakoilla täytettyä toffeeleivosta. Ah, lakkaa ja makeaa toffeeta, nam :D

1245500678_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Ensin ajattelin leipoa vuokiin ihan muroleivospohjat, mutta laiskuus iski sen verran, että käytin keksejä. Muffinsivuoat ovat aika heppoisia ja niihin on vaikea painella keksimuruseosta tiiviisti, mutta onnistui se näinkin :D