Näitäkin minisyötäviä on pitänyt kokeilla jo monta kertaa, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan :D Etsiskelin ohjetta leivoksiin, mutta en löytänyt netistä sopivaa pikaisella hakuretkelläni, joten tein tälläisen oman version

Minileivokset

3 kananmunaa

2 dl sokeria

2 tl vaniljasokeria

4 dl vehnäjauhoja

1/2 dl mantelijauhetta

2 tl leivinjauhetta

1 dl maitoa

1 dl sulatettua margariinia tai voita

Väliin: Marmeladia tai hilloa

Päälle: Marsipaania, sileää marmeladia ja tomusokerikuorrutetta

 

1. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita vehnäjauhot, mantelijauhe ja leivinjauhe keskenään. Lisää jauhot vaahdon joukkoon vuorotellen sulatetun rasvan ja maidon kanssa. Sekoita taikina käännellen.

2. Levitä taikina leivinpaperin päälle uunipannulle (minulla oli Iloleipureiden suorakaiteinen vuoka). Paista 175 asteessa noin 20 min. Anna jäähtyä.

3. Halkaise kakkulevy kahteen tai kolmeen osaan, riippuen kuinka isossa vuoassa kakku on paistettu. Levitä hilloa tai marmeladia (laitoin vadelmaa, mutta kaikenlaiset kreemit ja vastaavat säilyvät täytteet käyvät)  kakun väliin ja kääri se tekeytymään jääkaappiin kevyen painon alle (esim. kirja).

4. Kumoa kakku, levitä sileää marmeladia tms. (laitoin lemon curdia) pintaan ja päällystä pinta ohueksi kaulitulla marsipaanilla. Leikkaa terävällä veitsellä kakku paloiksi tai ota muoteilla paloja. Kuorruta palat suklaalla tai tomusokerikuorrutteella (paksuhkoa seosta valkuaisesta+tomusokerista). Koristele :D

Tässä leikatut palat.

Kuorrutteina käytin tummaa suklaata sekä sitruunan- ja mansikanmakuista tomusokerikuorrutetta. Koristeet nappasin varastosta, joten kaikki ovat sekalaista sorttia. Tämä kun oli vain testausleivontaa :D

Hyviä olivat, mutta tietysti aikasta makeita. Yksi pala riittää kahvin kera. Kakku olisi saanut olla tiiviimpää, jotta palojen reunat olisivat tulleet siisteiksi. Jos joku tietää hyvän ohjeen, voisi antaa vinkkiä Näitä teen varmasti toistekin!