Kondiittorin sokeria eli isomaltoosia olen käyttänyt silikonimuoteilla tehdyissä koristeissa sekä piparkakkutöissä ikkunoissa. Olisi joskus kiva kokeilla ruusujen yms. valmistusta, mutta se vaatisi välineitä sekä opetusta. Esim. täällä, täällä ja täällä on upeita sokeritöitä.

Testailin miten sokerimassa käyttäytyy sulan sokerin kanssa. Tein ensin sokerimassasta tavalliseen tapaan kukkia ja terälehtien keskelle aukon pienellä metallimuotilla. Laitoin kukan leivinpaperin päälle ja sulatin sokerin. Kaadoin sokerin jonkin verran verran jäähtyneenä aukkoihin. Annoin jähmettyä ja siirsin kukan lastalla foliolla vuorattuun kuppiin kuivumaan ennenkuin sokerimassa ehti kuivua liikaa.

Valmiita kukkia.

Heteet tein riisinuudelista (värjäsin elintarvikespraylla) ja heteen pään tein myös kondiittorin sokerista.

Liljat.

Lilja ilman aukkoja, vain heteissä on "jäätä".

Kukan keskelle liimasin tomusokerikuorrutteella pienen palan sokerimassaa. Sen päälle otin muotilla pienen kukan ja painoin kiinni. Keskustaan (alla olevaan sokerimassapalaan) tökkäsin heteet ja näin ne pysyivät heti kukassa. Pikku kukka peitti sopivasti möykyn