Viime joulukuussa sain osallistua KOTI-lehden makeisjuttuun, täällä. Nyt tuli toinen tilaisuus tehdä täytekakuista juttua ja mukaan tuli myös macaron-leivokset, jotka ovat olleet tänä keväänä suuressa suosiossa vähän joka paikassa. Leivoksien ohjeesta suuret kiitokset Ewelynille, jonka kautta löytyi ruotsalaisesta blogista sopiva ohje helpoille macaroneille.

Pitsikakun ohje on macaronien lisäksi valmis olemassa oleva ohje, muut ovat omaa käsialaa. Toki suurin osa ihan niitä tuttuja pohjaohjeita ja täytteitä, joita on vain joissain kohdin sovellettu. Vaikeinta jutun teossa olikin mittaaminen. Kakkupohjataikinoihin täytyy toki mitata aineksia, mutta täytteet teen yleensä ihan mutu-fiiliksillä. Siksi vähemmän tulee blogiinkaan noita täyteohjeita kirjoiteltua. Nyt piti muistaa kaikki mitata

Koristeltuja macaron-leivoksia.

Marsipaanisydän, pitsikakku ja raikas appelsiinikakku, jonka ohjeella osallistuin joskus Nami-hiiren kilpailuun. Tätä kakkua toivottiin juttuun. Marsipaanikakun ohje löytyy KOTI-lehden sivuilta, täältä.

Mustikkatäytekakku, Pavlova kakkupohjalla (ohje löytyy blogistani) ja kinuskikakku suklaaperhosilla.

Lisäksi oli vielä koripursotusohjetta ja suklaaperhosista vinkkejä jne..

Kiva projekti ja mukavasti sujui kakkujen kuvaus tutun kuvaajan, Seija Suurinkeroisen kanssa. Kuvia taisi tulla otettua oikein roppakaupalla   Lehteen ei kuitenkaan mahdu kuin muutama, mutta jälleen innostuttiin eri vaihtoehtoja kokeilemaan. Kiitokset Seijalle kärsivällisyydestä ja upeista kuvista.

Kiitokset myös KOTI-lehden toimitukselle ja henkilökunnalle yhteistyöstä ja tästä mahdollisuudesta osallistua jälleen jutun tekoon. Toivottavasti ohjeilla tulee kaikille oikein herkullisia kakkuja