Monessa keittiössä puuhaillaan tällä viikolla ahkerasti. Valmistujaisia, ylioppilaita sekä piakkoin rippijuhlia juhlitaan ympäri maan. Nämäkin kukkaset on juuri niitä varten tutun pyynnöstä tehty, kakun hän tekee itse. Kukat ovat sokerimassaa.

Lähikuvaa.

Ahkeran leipurin pakastin pullotti jo ennakkoon valmiiksi leivottuja leivonnaisia. Ystävällisesti hän antoi mukaan maistiaisia perheelleni. Tarjotin tyhjeni kotona hyvin nopeasti. Varsinkin suklaa-kinuskipalat katosivat lasten suihin sukkelaan.

Lisäksi hän antoi Mansikkamäki-blogille 4- vuotis synttärikortin. Hih, hauska idea ja melko hämmentävää. Kiitos paljon herkuista ja kortista, Paula

Lisäksi huomasin ilokseni, että kahvikakkuni oli voittanut Leivontafoorumin toukokuun haasteen. Kiitos kaikille äänestäneille ja samoin kanssakilpailijoille! Herkullisilta ja kauniilta näyttäviä kahvikakkuja oli kisassa monta ja jokaista olisi tehnyt mieli hiukan maistella

Hääparikakkua kommentointiin näin:

Eben Hääparin kahvikakku (5 ääntä)

  • Tämä nousi kärkisijoille suklaan ansiosta joka on mun mieleen =)
  • Kauniit koristukset ja kakussa ihana resepti! :) Koristuksia oli kuitenkin ehkä hieman liikaa. Olisko kakun voinut esim. päällystää vain mansikoilla ja hääparin laittaa siihen päälle,ilman muuta kuorrutetta? Nyt se on hieman liian täyteen ahdetun näköinen.
  • haasteen ehdoton kaunotar !
  • Ehdottomasti kaunein ja omaperäisin toteutus. Tällaisia haluaisin ehdottomasti omiin häihini kahvikakuiksi!
  • Resepti kuulostaa yhtä herkulliselta kuin miltä kakku näyttää. Nam.
  • Taitava mikä taitava. Eli tämä hääparin kakku on mun lemppari.
  • Tuo on niin suloisen näköinen tuo kolmivärinen sisus. ? Pakko kokeilla itsekkin joskus!
  • Ääneni taitaa ihan tuon sisuksensa ansiosta mennä Eben hääparin kahvikakulle. Hääpari-mansikat on kanssa niin söpösiä. :)
  • Kakku on omintakeinen,erilainen. Hääpari mansikkaidea on tosi ihana. Kakku on herkullisen näköinen ja kävisi todella hienosti juhlapöytään häissä. Ebemäistä herkkyyttä ja kekseliäisyyttä ;)
  • Herkullisen ja korean näköinen hääpari!