Näiden talojen paloja aloin paistella vasta eilen illalla ja tänä aamuna vein ne ystäväni pojan jääkiekkoharrastukseen liittyviin arpajaisiin palkinnoiksi. Onneksi ehdin ajoissa ja vaikka pöytä notkuikin jo monista muista lahjoituksina saaduista tuotteista, mahtuivat talot vielä mukaan.

Koristelu oli aika simppeliä ja osia kiinnittelin myös kondiittorin sokerilla, ettei koko yö kulu pipareiden parissa

Perinteinen tonttujen mökki.

Heppa ja aitaus.

Romanttinen pikkumökki. Alustaan painoin kuvioita painomuotilla ennen paistoa. Vähän ne tuolta tomusokerihunnun alta pilkottavat.

Kuusissa ja ikkunoissa on vaaleanpunaista koristelusokeria.

Paloauton kaavoilla tehty bussi.

Bussin sisällä on kuljettaja.

Ja matkustajia.

Jämätaikinasta tein jääkiekkoilevan pingviinin alustalle. Jos olisi ollut enemmän aikaa, olisi ollut kiva tehdä jääkiekkokaukalo pelaajineen.

Tomera pingviini.