Laitan tähän oman tapani tehdä suklaareunuksia kakkuihin. Muitakin vinkkejä vastaanotetaan mielellään.

Jälleen kerran käytän Fazerin Minut Block-leivontasuklaata ja vahvoja pakastepusseja.

Suklaan sulatan pussissa lämpimässä vedessä. Suklaan voi sulattaa myös varovasti mikrossa tai vesihauteessa. Tarkemman jäljen saa taitetuilla pursotinpusseilla, mutta en vieläkään ole sitä opetellut. Joku jos tietää missä on hyvät ohjeet, voi vihjata siitä minulle : )

Isommasta pakastepussista leikkaan sopivan kokoisen suikaleen. Kakun korkeus on helppo mitata, suikale voi olla hieman korkeampi niin on mukavampi sitä käsitellä. Pituudenkin saa esim. mittaamalle vuuan. Malli voi olla rennosti vapaalla kädellä pursotettu tai valmiiksi piirretty.

Kun suklaa on sulanut, pussi kiinni ja kulmaan leikataan pieni aukko ( huom! pieni, aukkoa on helpompi suurentaa kuin pienentää ). Pursotusta kannattaa kokeilla ensin vaikka leivinpaperin päälle.

Sitten vaan pursottamaan. Pursotuksen paksuus tulee aukon suuruuden, pursotusvoiman ja vauhdin mukaan. Valkoinen suklaa myös leviää helpommin. Mikäli suklaapursotukset ovat uusi asia, kannattaa harjoitella vaikka leivinpaperin päälle erilaisia kuvioita. Ne voi käyttää koristeluun tai sulattaa uudestaan.

Tämän mallikappaleen laitoin purkin päälle, joka oli sivelty appelsiinimarmeladilla. Siitä tuli esimerkki, mitä tapahtuu jos suklaa ei tartu kiinni. Mitä hennompia suklaakiehkurat ovat, sen tärkeämpi on kiinnitysalustan tasaisuus ja tarttumapinta.

Muovipussisuikaletta voi jatkaa kaksipuoleisella teipillä. Itse avaan suikaleen siten, että pussin pohja on keskikohta. Dailyn 2 kg:n pussi riittää siten hyvin pienen vuuan ympäri.

Tein nyt kuitenkin eri kuviosta. Kun suklaa on pursotettu ja on sen verran jähmettynyt ettei valu, otetaan kiinni suikaleen molemmista päistä ja kohdistetaan suikale keskikohdasta kakkuun.

Pyöräytetään ensin toinen pää ja sitten toinen. Painellaan varovasti suklaa kiinni kakkuun.

Liittymäkohta.

Aika kohdillaan. Jos suklaasuikale tulee yli, sen voi saksilla leikata tasan.

Kakku viileään ja kun suklaa on jähmettynyt, muovisuikale varovasti kakun pinnalta pois. Kannattaa vähän seurata, että suklaa on tarttunut kakkuun. Sitä voi vielä tässä vaiheessa painaa muovin läpi kiinni pintaan.

Ta-daa, kakku on valmis.

Reunoihin voi tehdä vaikka minkälaisia kuvioita. Sydämiä, pitsiä, kukkia, tekstiä, kirjaimia (täytyy vain katsoa, että teksti tulee oikeinpäin kakkuun). Mielikuvitus vain on rajana. Jos koko yhtenäisen reunuksen tekeminen hirvittää, voi reunan tehdä myös osissa. Kuvion voi suunnitella siten, ettei se haittaa. Tai käyttää katkoksia tehokeinona. Kannattaa kokeilla!

Tässä pallo esimerkki.

Täältä löytyy täytekakun kaunis reunus!

 

Lisäys 31.12.2007: Fazerin Minut Blockia ei enään kaupoista saa, joten täytyy käyttää muita suklaita : )